sunnuntai 9. syyskuuta 2007

TERHO KALLIOKOSKI RUOKAKESKON TOIMITUSJOHTAJAKSI

Herra Kalliokoski valittiin Ruokakeskon toimitusjohtajaksi muutama vuosi sitten.
Larsleevi julkaisee nyt tuolloisen Talouselämässä ilmestyneen kirjoituksen.
---
OSTAKAA LISÄÄ K-RUOKAA

Oulussa, mistä Ruokakeskon nostajaksi poimittu Terho Kalliokoski, 43, tulee, suurperhe ei ole uutinen. Pohjois-Pohjanmaa on lestadiolaisuuden vahvoja tukialueita, ja lestadiolaisilla on isot perheet.

Kalliokoski ei lainkaan vaikuta ihmiseltä, joka sormi pystyssä neuvoo muita. Mutkan kautta hänen puheistaan voi kuitenkin poimia kovassa käytössä testattuja ideoita perheen ja työn tasapainottamiseen.

Kannattaa esimerkiksi päätöksiä tehdessä tunnustaa tosiasiat. Kun Keskon uusi toimitusjohtaja Matti Halmesmäki tarjosi Kalliokoskelle Ruokakeskon toimitusjohtajan paikkaa, tämä sanoo ensimmäiseksi ajatelleensa: "Ohhoh, onpas iso haaste."

Sitten hän kysyi vaimonsa Leena Kalliokosken mielipidettä ja pyysi tämän tukea. Vaimo tiesi kokemuksesta, että tukeminen tarkoittaa lupaa tehdä alkuun ympäripyöreitä päiviä. "Alussa on aina valtava tahto päästä sisälle asioihin, ja se vie aikaa", Kalliokoski sanoo.

Toinen vihje arjen hallintaan tulee, kun Kalliokoskelta kysyy, onko lapsikatrasta hoitavalla vaimolla kotiapua.

Jo hyväntahtoisen hämmästynyt ilme on puhuva: "Mitä, meillähän on yksitoista lasta! Sitä mukaa kuin lapset kasvavat, heillekin tulee velvollisuuksia. Isommat hoitavat pienempiä, lasten tehtävänä on kattaa iltapala ja siistiä keittiö sen jäljiltä... ja sellaista."

Kalliokoski itse keittää pesueelleen aamupuuron ja toimii vuorollaan viikonloppukokkina. Reseptikuvauksista päätellen tämä perheenisä ei todellakaan ilmesty keittiöön vain, kun pääsee esittelemään vieraille kallista grilliään.

"Ja aika ajoin on ajankäyttöä säädettävä", hän sanoo ja tarkoittaa, että puolisolle ja lapsille on vain järjestettävä aikaa. Jos Kirkkonummen liepeillä tulee pimeän aikaan vastaan otsalampun valossa pinkova pitkä mies, tämä saattaa olla Terho Kalliokoski viettämässä omaa aikaa.

Maaliskuun puolivälistä lähtien Terho Kalliokoski on kuitenkin elänyt hyvin työkeskeistä elämää. Toimitusjohtajuuden hän otti vastaan vappuna, kun edeltäjä, toinen oululainen, Kalervo Haapaniemi virallisesti aloitti eläkepäivät.

Ruokakeskon myynti on sujunut edelleen kehnosti, yt-neuvottelut ovat käynnissä, ketjut ja plussa-järjestelmä on uusittava. S-ryhmä on tainnut jo ajaa markkinaosuuskisan ykköseksi.

Kalliokoski torjuu ihmeidentekijän viitan toteamalla: "Monia nyt menossa olevia muutoksia oli valmisteltu jo aiemmin. Toteuttaminen jää minulle."

Ainoa etukäteisjulistus koskee asiakaspalvelua. On satsattava muuhunkin kuin hintaan. "Kaikki vaikuttaa lähtien siitä, miten kassa tervehtii ja hyvästelee."

Kalliokoski valaa optimismia pilkkomalla markkinaosuusongelman: "K-ruokakaupoissa on vuodessa 250 miljoonaa asiakaskäyntiä. Jos myynti kasvaisi yhden euron asiakaskäyntiä kohti, markkinaosuus kasvaisi kaksi prosenttiyksikköä!"

Kalliokoskella on keskolaisten piirissä hyvin päättäväisen ja määrätietoisen miehen maine. "Minkä hän aloittaa, hän myös tekee loppuun." Korjaamisen varaa olisi kärsivällisyydessä. Tämän Kalliokoski kertoo itse.

Ulkopuolisille Kalliokoski oli yllätysnimi. Keskossa hänen on täytynyt olla jo vuosia huipputehtäviin valmennettavien listalla.

Kalliokosken keksi itse asiassa jo vuonna 1977 oululaisen K-Citymarketin tarkkasilmäinen vapaa-ajanosaston päällikkö Pertti Haapakorva. Hän kysyi lukioon lähtevältä kesätyöntekijältään, oliko tämä koskaan ajatellut kaupan alaa pysyvämminkin.

Eipä ollut ajatellut, mutta Haapakorva sytytti kipinän. "Jo lukioaikana päätin, että tähtään kauppaan", Kalliokoski sanoo.

Kotoa ei paineita ollut muuhun kuin siihen, että kannattaisi lukea, kun siihen on mahdollisuus. Kivimiehenä työskennellyt isä toivoi pojalleen kevyempiä sisätöitä.

Kalliokoski hakeutui Keskoon töihin heti Vaasan kauppakorkeasta päästyään, eikä urassa ole ollut valittamista.

"En silti ole tiennyt olleeni missään valitussa joukossa. En ole koskaan suunnitellut uraa tai rajannut, että seuraavaksi haluan tuonne tai tuonne. Joskus olen kyllä ilmoittanut, että haluaisin vähitellen vaihtaa..."

Haastattelua tehtäessä Terho Kalliokoski istuu vielä tilapäisessä työhuoneessa Keskon pääkonttorissa. Siisteydessään huone on melkein kalsea. "Tällainen minun huoneeni on aina. Tykkään, että paikat ovat järjestyksessä", Kalliokoski toteaa.

Huoneen tärkeimmäksi esineeksi paljastuu vaatimaton kehystetty kunniakirja. Alaisten palautteen perusteella Kalliokoski on Keskon "Vuoden esimies 2004". Kunniakirjan tieltä saivat väistyä kehystetyt Keskon arvot, koska Kalliokoski ei halunnut hakata ylimääräistä naulaa väliaikaishuoneensa seinään.

"Ilman muuta vuoden esimies oli isompi juttu kuin nimitys Ruokakeskon toimitusjohtajaksi", Kalliokoski sanoo. "Nimitys tulee esimiehiltä, oman henkilökunnan kiitos tulee lähipiiriltä. Sitä ei voi mitenkään pakottaa."

Johtamisesta puhuessaan Kalliokoski innostuu. "Johtajan pitää olla oma itsensä, antautua täysillä, uskaltaa lähteä toimimaan. Johtaja ei saa jättää ketään katsomoon, kaikki ovat näyttämöllä!"

Äänessä on paloa, eikä ole vaikea kuvitella Kalliokoskea myös sananjulistajana. Sekin rooli on Kalliokoskelle tuttu.

Työtä Keskolle

Terho Kalliokoski

* 2005 Ruokakeskon toimitusjohtaja ja Kesko-konsernin johtoryhmän jäsen¨
* 2002 Kiinteistökeskon johtaja
* 1999 Pohjois-Suomen aluejohtaja, Oulu
* 1991 Pohjois-Suomen Keskon talousjohtaja, myöhemmin kenttäpäällikkö ja myyntijohtaja, Oulu
* 1985 Keskon kauppapaikka- ja kiinteistöosastolle
* kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta

http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=726334


Kalliokoski OLUEN YSTÄVÄT lehdessä 2005:
http://www.koff.fi/pdf/OY205.pdf [sivut 14-15, pdf-tiedosto]

Ei kommentteja: